Erilaiset vaipparatkaisut – suosituksia ja vinkkejä
Edellisissä kappaleissa luotiin yleiskuva kestovaipan koostumuksesta. Jos asia tuntuu vielä epäselvältä tai et osaa päättää mikä olisi paras ratkaisu, tähän kappaleeseen on koottu muutamia ehdotuksia vaippahankinnoiksi.
On hyvä muistaa, että lapset ovat yksilöllisiä ja vaippa, joka sopii jollekin lapselle kuin valettu ei välttämättä sovi toiselle ollenkaan. Kokeilemalla muutamaa erilaista kokoonpanoa löydät parhaiten mieleisesi ja etenkin lapsellesi hyvin istuvan kestovaipan. Lisäksi tarpeet muuttuvat lapsen kasvaessa ja pikkuvauva-ajan suosikki ei ehkä olekaan liikkuvalla lapsella toimivin ratkaisu. Liian pienet ja käytöstä poistuneet vaipat voi aina myydä eteenpäin – kestovaippojen jälleenmyyntiarvo on yllättävän hyvä. Vaippoja kannattaa myös kierrättää tuttavapiirissä tai säästää tuleville lapsille.
1. Nauhavaippayhdistelmä
- Sisävaipaksi: nauhavaippa + harso, flanelli tai jokin muu lisäimu
- Vaippahousuksi: villavaippahousut tai keinokuituiset vaippahousut
Nauhavaippa sopii jo vastasyntyneelle (silloin se voi riittää yksinäänkin), kun reunoja kääntää tarpeeksi sisäänpäin. Imutehoa voi lisätä pötköksi taitellulla 40x40-flanelliliinalla, ohuella harsovaipalla (esim. Disanan harsolla) kolmiotaitoksena tai vaikka P’tits Dessous –bambuinsertillä. Erilaiset lisäimut soveltuvat myös hyvin nauhavaipan täytteeksi: pienellä vauvalla yksistään, isommalla lapsella esimerkiksi harson sisään sujautettuna.
Villavaippahousut ovat monien mielestä kosteussuojana ehdottomasti parhaat – talvella lämpimät ja kesällä hengittävät. Nauhavaipan kanssa voi kyllä käyttää myös mitä tahansa muita tarpeeksi korkeita vaippahousuja, kunhan tarkistaa vaipanvaihdon yhteydessä, ettei nauhavaippa pistä ulos vaippahousuista.
Me & Maman Johanna kertoo nauhavaippojen käytöstä isommalla lapsella: ”Usein kysytään, miten nauhavaippa soveltuu isommalle lapselle. Kun lapsi lähtee liikkeelle, kääntyilee ja pyrkii ylös vaippaa vaihdettaessa, nauhavaippa saattaa olla hankalampi pukea ylle. Sen sitomisessa kyllä harjaantuu ja uskallankin sanoa, että osaan solmia nauhavaipan nopeammin kuin lapsi hoksaa alkaa kääntyilemään – ainakin useimmiten! Tämä lapsen tempoiluvaihe menee myöskin ohi ja pian lapsi osaa taas olla paikallaan vaippaa vaihdettaessa. Menevälle lapselle muotoonommellut sisävaipat ovat kyllä kieltämättä helpompi vaihtoehto. Silti nauhavaipoille on mielestäni vielä pitkään käyttöä esimerkiksi hyvänä yövaippana (lisäimuahan voi lisätä tarpeen mukaan) ja kun kaikki muut vaipat ovat pesussa.”
2. Taittovaippayhdistelmä
- Sisävaipaksi: harsovaippa tai prefoldi
- Vaippahousuksi: tarrakiinnitteiset villavaippahousut tai keinokuituhousut
Toinen helppo ja edullinen tapa on käyttää esimerkiksi suorakaiteeksi taiteltua harsovaippaa tai prefoldia tarrakiinnitteisten vaippahousujen kanssa. Imukerrosta voi lisätä tarpeen mukaan. Tämä on hyvä vaihtoehto varsinkin silloin, kun maailma alkaa kiinnostaa lasta ja vaipanvaihdon olisi sujuttava nopeasti. Taittovaippa on kätevä pakata mukaan myös matkoille tai kyläreissuille ja se on näppärä mökkioloissa, jos peseminen on hankalaa ja nopea kuivuminen tärkeää. Vaippahousuiksi harson kanssa sopii hyvin esim. Tots Wrap tai Modern Baby, josta saa napakan kuoren harsopötkön päälle. Prefoldien kanssa käyvät mitkä vain vaippahousut.
3. Muotoonommellut sisävaipat ja vaippahousut
- Sisävaipaksi: mikä tahansa muotoonommeltu sisävaippa
- Vaippahousuiksi: mitkä tahansa vaippahousut
Jos vaipan tulee olla helppokäyttöinen ja mahdollisesti myös näyttävän näköinen eikä välttämättä etsitä kaikkein edullisinta ratkaisua, muotoonommeltu sisävaippa yhdessä vaippahousujen kanssa on hyvä ratkaisu. Jotkut siirtyvät muotoonommeltuihin sisävaippoihin vasta lapsen opittua kävelemään ja suosivat siihen saakka jotakin muuta ratkaisua. Myös hoitopaikoissa saatetaan paremmin hyväksyä tällainen vaipparatkaisu, eikä kestovaippailu silloin kaadu äidin töihin menoon.
Vaippakaapissa kannattaa olla ainakin muutama tällainen ”helpompi” vaippa poikkeustilanteita varten. Vaikka alkuinvestointi muotoonommelluissa vaipoissa on suurempi, ne tulevat silti kertakäyttövaippoja halvemmiksi.
Muotoonommeltujen sisävaippojen valikoima on suuri, jokaiselle löytyy jotakin. Mukava ja ohut vaippa päiväksi on esimerkiksi Disanan flanellinen sisävaippa. Jos pitää iloisista väreistä, voi valita Rainbow Botsit, Modern Babyt, värilliset Bamboozlet tai P’tit Toudoun velourvaipat. Jos vaippaikäisiä on perheessä useampia tai jos haluaa selvitä hieman pienemmällä budjetilla, mukana kasvavat yhdenkoon sisävaipat ovat käteviä.
Ultra Fiteissä sekä valkaisemattomissa ja bambufroteisissa Tots Botseissa on imukykyä koko yöksi.
Avaako lapsesi mielellään vaipan tarrat? Silloin voisi Two Size tai P’tit Toudou olla hyvä vaihtoehto, sillä niissä on nepparikiinnitys.
Villavaippahousuista Disanan housumalliset villavaippahousut sopivat käytettäväksi kaikkien sisävaippojen kanssa. Disanan tarralliset villavaippahousut yhdessä paksumpien sisävaippojen kanssa sen sijaan tekevät melko ison vaippapaketin, mutta ne ovat erinomainen yhdistelmä yökäytössä. Ohuemman sisävaipan kanssa Disanan tarrallisetkin ovat erittäin hyvät. Popolinin nepparillinen villakuori on ohuempi ja toimii hyvin muotoonommellun sisävaipan kanssa.
Keinokuituisista vaippahousuista Tots Wrap on paremmin säädettävissä ja joustavampi kuin Popo Wrap. Molemmat ovat kuitenkin pitäviä ja Popo Wrap on kestävyydeltään huippuluokkaa. Muhkeimpien sisävaippojen kanssa isompi koko on ehkä tarpeen kaikissa vaippahousuissa. Pieneksi käyvää kokoa voi kuitenkin käyttää vielä taittovaipan kanssa, sillä se ei vie paljon tilaa.
Suosituksia ja vaipparatkaisuja erilaisille lapsille ja erilaisiin tilanteisiin
Mikä vaipparatkaisuksi vastasyntyneelle?
Vastasyntyneen vaipan tulisi olla pehmeä herkkää ja ohutta ihoa vasten, ja sen tulee imeä hyvin äidinmaitokakat. Parhaimpia yhdistelmiä on mielestämme harsovaippa kolmiotaitoksena ja päälle housumalliset villavaippahousut. Tämä yhdistelmä ei paina vauvaa mistään, ja siitä tulee lämmin ja pehmeä paketti. Disanan luomupuuvillaharsot tai Popolinin 70x70-harsot soveltuvat erityisen hyvin vastasyntyneen kolmiotaitokseen, sillä ne sopivan kokoisia ja pehmeitä (ja silti imukykyisiä). Vauvan kasvaessa voidaan siirtyä käyttämään esimerkiksi Popolinon isompia harsoja. Pienemmät harsot voi hyödyntää edelleen lisävaippoina yms.
Housumallisen villavaippahousun sijaan voit käyttää tarrakiinnitteisiä vaippahousuja, jotka ovat villaa tai keinokuitua.
Muotoonommelluista sisävaipoista vastasyntyneen vaipaksi sopivat hyvin vaikkapa Disanan muotoonommeltu luomuflanellinen sisävaippa, ja P’tit Toudou, jossa vauvaa vasten on pehmeä veluuri, Tots Bots Bamboozle. Päälle mahtuvat hyvin kaikki S- tai 1-koon vaippahousut. Yhden koon vaipat sen sijaan ovat usein liian suuria vastasyntyneelle, ainakin lyhyemmällä vaihtovälillä päiväkäytössä.
AIO-vaippoja ja taskuvaippoja suosittelemme vastasyntyneelle varavaihtoehdoksi em. vaippasysteemeille tai ensisijaiseksi vaipoiksi tapauksessa, missä vanhemmat haluavat mahdollisimman helpon vaipparatkaisun.
Tahdon helpot vaipat! – All-in-One (AIO) -vaipat
Jos kaikki edellä mainittu tuntuu aivan liian monimutkaiselta, tai (kuten joskus kuulee sanottavan) mies ei suostu vaihtamaan lapselle kuin kertakäyttövaippoja, suosittelemme Easy Fix -vaippoja. Niitä vastahakoisin mieskin oppii varmasti käyttämään. Ne ovat suosittuja myös päiväkotikäytössä. Varsinkin isommalla lapsella ne ovat käteviä.
P’tit Dessous -taskuvaippa on melkein kuin All-in-One-vaippa. Voit täyttää taskun jo ottaessasi vaipan kuivumasta, jolloin vaihto sujuu yhtä nopeasti kuin Easy Fixienkin kanssa. Easy Fixin ja P’titin kaltaisia vaippoja on hyvä olla muutama varalta erityistilanteita varten – laiskoina hetkinä, hoitajien käsissä ja reissussa ne ovat arvossaan.
Megapissaajalle?
Onko vauvani ”megapissaaja”? Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että jos kertakäyttövaippa pitää yöllä, niin ei hätää; tavallinen hyvä kestovaippa lisäimulla yleensä pitää. Jos kertakäyttövaippa falskaa yöllä, voit kyllä tehdä kestovaipasta pitävän, mutta siitä tulee aika paksu.
Paljon pissaavalle vauvalle suosittelemme tietenkin mahdollisimman imukykyistä vaippaa ja lisäimua. Koska vaippaan pitää kuitenkin laittaa monta kerrosta, kannattaa valita mahdollisimman tehokas imu, joka ohuenakin imee paljon.
Tällaisia vaippoja ovat esimerkiksi Tots Botsin Bamboozlet. Niiden imulipareen voi kääntää pojalle eteen, tytöllä se jätetään suoraksi. Päivällä tähän voi laittaa vielä jonkin ohuen lisäimun. Myös Popolinin froteisessa Ultra Fit Softissa ja Tots Bots Flufflessa on erittäin hyvä imukyky, mutta paketista tulee hieman paksumpi. Ne sopivatkin siksi erityisen hyvin yövaipoiksi.
Yövaippaan ja reissuun kannattaa lisäimua laittaa reilummin – esimerkiksi P’tit Dessous -bambuinsertti on hyvä tähän käyttöön. Se on erittäin imukykyinen ja silkinpehmeä vauvan ihoa vasten. Bambu sopii yleensä erittäin hyvin kaikkein herkkäihoisimmillekin. Insertti on tarkoitettu vähemmän pissaavalle ainoaksi imuksi vaikkapa täyttövaippaan, joten lisäimuna siinä on jo mahtava imukyky.
Paljon pissaavalla taskuvaipat eivät välttämättä ole kaikkein pitävin ratkaisu. Pito yleensä paranee, kun vauvalla on sisävaippa ja vaippahousut erikseen, eli tavallaan kahdet kuminauhat lahkeensuissa ja vyötäröllä.
Vaippahousuista kannattaa valita sellaiset, joissa on tilaa paksummalle vaipalle. Villavaippahousut ovat usein varmoja, mutta lisäävät tietysti vaippapaketin paksuutta. Popolinin kuoret ovat erittäin pitäviä ja niissä on hyvin tilaa vaipalle.
Kannattaa myös muistaa, että joskus falskaaminen ei johdu niinkään pissan määrästä vaan siitä, että lapsi pissaa paineella ja paljon kerralla eikä vaippa ehdi imeä sitä. Silloin kannattaa tutkia, mistä vaippa on märkä (yleensä pojilla edestä ja tytöillä keskeltä). Lisäimua kannattaa laittaa juuri siihen missä sitä tarvitaan ja päällimmäiseksi jotain nopeasti imevää. Yleensä harvemmat kuidut imevät nopeammin ja tiiviimmät hitaammin.
Vain luomua minun vauvalleni!
Luomua suosivalle suosittelemme alkuun harsoja ja nauhavaippoja. Kun lapsi tulee isommaksi, kannattaa ottaa käyttöön myös muotoonommeltuja vaippoja. Ohuen paketin lyhyelle vaihtovälille saa Disanan luomuflanellivaipoista. P’tit Toudoun luomuvaipat ovat todella suloista luomupuuvillavelouria, ne pysyvät aina pehmeinä ja ovat ohuita mutta kuitenkin imukykyisiä, sillä imumateriaalina on bambutrikoo.
Yövaippaan kannattaa laittaa bambu- tai hamppulisäimu tai Popolinin luomulisäimu, tai taitella Disanan harso suorakaiteeksi. Popolinin useimmat vaipat ovat saatavilla myös luomuversiona, ja nämä ovat yleensä paksumpia, pidemmällekin vaihtovälille sopivia vaippoja.
Vaippahousuista ekologisin on villa. Disanan villaiset vaippahousut ovat lisäksi IVN-sertifioitua villaa, ja niistä saa erittäin pehmeän ja pitävän paketin.
Ohutta, pehmeää ja nopeasti kuivuvaa, kiitos!
Jos haluat vaipan olevan mahdollisimman ohut, kuitenkin imukykyinen ja kuivuvan nopeasti, kannattaa kokeilla P’tit Toudou’ta. Ihoa vasten siinä on veluuri ja imuna nopeasti kuivuva erittäin imukykyinen mikrokuitufrotee. Vaipan voi pukea päälle kuten housuvaipan tai pikkuhousut, sillä siinä on nepparikiinnitys sivussa.
Jos imukykyä on tarpeen lisätä, kannattaa käyttää ohuita bambu- tai hamppulisäimuja.
Yövaipaksi kannattaa harkita vaikkapa Bamboozlea, joka imee paljon ja on ohut ja pehmeä. Se ei tosin kuivu erityisen nopeasti. Fluffles on paksumpi, mutta erittäin imukykyinen, pehmeä ja muotoutuva, ja se kuivuu hetkessä. Popolinin monissa vaipoissa imuosa on nopeasti kuivuvaa vanua ja pinta melko pehmeänä pysyvää joustofroteeta.
Nopeasti kuivuvia ja helppokäyttöisiä ovat myös taskuvaipat. Imuksi kannattaa valita mikrokuitu joka imee paljon ja kuivuu äkkiä. Vaipat ovat yhtä helppoja pukea kuin kertakäyttövaippa ja kuivuvat koneesta otettuina hetkessä.
Vaippahousuista kaikkein ohuin on ehkä Tots Wrap. Se on ohut ja hieman joustava, joten siitä tulee vaipan ympärille tiivis ja napakka paketti.
« Lisäimut | Vaippojen määrä »
